Vuosi 2021


VUOSI 2021


*Jo toinen vuosi, kun pandemia vaikutti yhdistyksen toimintaan. Jouduimme supistamaan, siirtämään ja toimimaan etänä saadaksemme vietyä läpi edes osan suunnitelmistamme. Yhdistyksen vuosikokous 23.4 jouduttiin viemään läpi etäkokouksena. Kokoukseen tarvittava materiaali lähetettiin jäsenistölle ennakkoon tutustuttavaksi. Kokous sujui hyvin ja asiat saatiin yksimielisesti päätettyä. Jäsenmaksuksi hyväksyttiin 30 € ja liittymismaksua ei päätetty periä.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Pertti Nurmi sekä jäseniksi Teiju Autio, Timo Soisalo, Markku Myllykangas ja Taru Jongsma. Varajäseniksi Marjut Kauppinen ja Seppo Serola. Toiminnantarkastajiksi valittiin Matti Sahala ja Kai Uski. Hallitus on kauden aikana kokoontunut 7 kertaa

 

Kauden ensimmäinen tapahtuma oli myös yhdistyksen historian odotetuin. Viisi vuotta kestäneen uurastuksen päätös oli käsillä. 300 sivuinen historiikkikirjamme oli valmis julkaistavaksi. Kirja sai nimekseen Tähtilinnoituksen talot ja oli sisällöltään sekä ulkoiselta asultaan korkeata tasoa. Virallinen julkistamistilaisuus pidettiin 18.6 klo 14.00 Raatihuoneella valtuustosalissa. Paikalle oli kutsuttu suuri joukko median edustajia, rahoittajien, Haminan kaupungin ja kirjaan liittyvien avainhenkilöiden edustajia sekä yhdistyksemme hallitus.

 

Jäsenistölle tarkoitettu julkistamistilaisuus pidettiin samana iltana juhlallisesti Ravintola Kerholla. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut 39 jäsentä ja kutsuttuina kirjatoimikunnan jäsenet puolisoineen sekä Ilkka Kaskinen. Ilta sisälsi kirjan esittelyn, musiikkipitoista ohjelmaa ja yhdistyksen tarjoaman illallisen. Jokaiselle jäsenperheelle yhdistys oli varannut yhden kirjan, jonka paikallaolijat saivat illalla mukaansa. Hieno ilta ja yhdistys on ylpeä saavutuksestaan.

 

Tässä yhteydessä yhdistys haluaa kiittää kirjatoimikuntaa, jonka vetäjänä oli Matti Parpola ja jäseninä historioitsija Janne Asplund sekä arkkitehti Teiju Autio ja Ilkka Kaskinen. Jokainen heistä teki omalla osaamisalueellaan uskomattoman suuren työn uhraten lukemattomia tunteja omaa vapaa-aikaansa. Osa vielä oman päivätyönsä ohessa. Lämpimät kiitokset.

 

Toukokuulle suunniteltu perinteinen yhdistyksen kirppis jouduttiin siirtämään pidettäväksi 21.elokuuta. Tapahtuma vietiin läpi Rakennuspuodin viereisellä viheralueella alun muhkean sadekuuron jälkeen aurinkoisessa säässä. Ostajia olisi toki voinut olla enemmänkin. Perinteisesti istuttiin kirppiksen jälkeen myös iltaa jäsenistön kanssa. Kiitos paikasta Taru ja Jussi Jongsma sekä organisoinnista Hanni Kangasmäki.

 

Yhdistyksen pikkujoulua vietettiin 27. marraskuuta Vanhan Veteraanin pihapiirissä ravintola Messissä. Ilta alkoi Vanhan Veteraanin tiloissa, jossa Vesa Kangasmäki esitteli Mannerheimin näyttelyä ja kertoili tarinoita itse Marsalkasta. Esittelyn jälkeen syötiin yhteinen jouluillallinen ja nautittiin toistemme seurasta idyllisessä ilmapiirissä. Puheenjohtajan esiliinat aktiivisesta toiminnasta saivat tällä kertaa Teija Hirvonen ja Seppo Serola.

 

Joulukalenteri-ikkunat pidettiin 9. kerran ja tänä vuonna ilman koronarajoituksia. Mukana oli 15 jäsentä ja 9 ulkopuolista taloa ikkunoineen. Joukko oli paneutunut asiaan innolla kuten ennenkin ja tänä vuonna ikkunat ehkä poikkesivat aiheitaan enemmän toisistaan kuin aiempina jouluina. Kiitos jouluikkunoiden organisoinnista jälleen kerran Markku Myllykangas.

 

Kun Tattoo oli jälleen peruttu, yhdistys tilasi kalentereita ainoastaan 200 kpl. Vanhasta Haminasta olevat kuvat kalenterissa myivät niin hyvin, että kalentereita tilattiin vielä 70 kpl lisää. Vuoden lopussa muutamaa lukuun ottamatta painos oli myyty.

 

Vuoden päättyessä yhdistyksemme jäsenmäärä oli 56 joista kunniajäseniä 2. Yhdistyksessämme on edustettuna 24 taloa. Jäsenkuntaa on tiedotettu pääosin sähköpostin ja whatsapp kautta. Vastuullisena tiedottajana on toiminut Markku Myllykangas.

 

Yhdistyksen varainhankinta on edelleen perustunut seinäkalenterimyyntiin ja jäsenmaksuihin.

 

Haminan Linnoituksen wanhat talot ry on myös asukasyhdistys. Asukasjäseneksi voidaan hakemuksesta hyväksyä myös henkilö, jonka katsotaan jäsenyydellään edesauttavan yhdistyksen tarkoitusperien toteutumista. Kannatusjäseneksi voidaan hakemuksesta hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Jos siis tunnet mielenkiintoa vanhoihin taloihin, niin liity mukaan toimintaan.



Haminan linnointuksen wanhat talot ry ©

 Kaikki oikeudet pidätetään.